Soili Hämäläisen blogi

Liity postituslistalle

Lukupiirit

Suomessa on toiminut lukupiirejä nykyisten tietojen mukaan jo 1700-luvulla. Tällöin lukupiirit syntyivät osittain myös kirjan kierrätysperiaatteella: kallis, harvinainen kirja kulki kädestä käteen. Tämä luontevasti synnytti myös keskustelua teoksesta sen lukeneiden keskuuteen. Periaate on nykyään usein sama, vaikka kirjojen suhteellinen hinta on pudonnut ja saatavuus parantunut ansiokkaan suomalaisen kirjastolaitoksen vuoksi.

Suomessa on nykyisellään satoja kirjallisuus -ja lukupiirejä. Ne ovat syntyneet eri perustein, joskus työkavereiden ja tuttavien kesken, toisinaan kirjaston tai kansalaisopiston aloitteesta. Monissa luetaan klassista kaunokirjallisuutta, toisissa myös tietokirjoja ja muutamissa vaihdellaan aina dekkareista, draamasta ja lyriikasta romaaneihin.

Elämme lukupiirien kulta-aikaa: uusia piirejä syntyy. Myös nuoret ja opiskelijat ovat perustaneet omia aktiivisia lukupiirejä kiinnostuksenkohteidensa ympärille, joko verkkoon tai perinteisemmin kasvokkain. Olemme tavoittaneet yhteensä parisen sataa aktiivisesti kokoontuvaa lukupiiriä, jotka alustavasti esitellään näillä sivuilla. Kyselyvastauksen perusteella kustakin lukupiiristä on sivuilla lyhyt esittelyteksti, jossa kerrotaan perustietoja piiristä.

Lukupiiri kysely on tehty "Kirjasta kiinni" -hankkeen toimesta. Hanketta hallinnoi Suomen vanhan kirjallisuuden päivät ry.